Terveellisen painon ylläpitäminen on tärkeää. Ylipaino voi vaikeuttaa päivittäistä toimintakykyä ja johtaa vakaviin terveydellisiin ongelmiin.
Jos olet ylipainoinen, pienikin painonpudotus voi olla hyödyksi kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnille. Laihduttaminen voi tuntua tuskastuttavalta ja aiheuttaa stressiä. Sitä ei kuitenkaan tarvitse tehdä yksin. euroClinix tarjoaa valikoiman kliinisesti tutkittuja laihdutusvalmisteita painonpudotuksen tueksi, jotka auttavat sinua saavuttamaan tavoitteesi.
Ylipainolla tarkoitetaan normaalia suurempaa rasvakudoksen määrää kehossa. Ylimääräinen rasva voi kertyä sekä ihon alle että vatsaonteloon ja sisäelimiin.
Lihavuus on kasvava ongelma Suomessa sekä muuaalla maailmassa. Tutkimusten mukaan jo yli puolet suomalaisista on ylipainoisia, ja lihavaksi voidaan luokitella noin neljäsosa aikuisista.
Epäterveellinen painon nousu johtaa monella diabeteksen, korkean verenpaineen ja korkean kolesterolin kehittymiseen. Tämän myötä myös lihavuuteen liittyvä kuolleisuus nousee.
Vaikka tilanne voi tuntua ylitsepääsemättömältä, ei ole liian myöhäistä. Painonpudottaminen on paras keino parantaa omaa terveyttä.
Vaikkakin täydellistä painoa ei ole olemassa, lääketieteellisesti paino voidaan määritellä painoindeksin mukaan.
Painoindeksilaskurin avulla voidaan laskea painon suhde pituuteen.
Painoindeksi voidaan määritellä seuraavasti:
Tarkemman kokonaiskuvan henkilön terveydestä saadaan ottamalla huomioon myös muut kehon mitat (esimerkiksi vyötärön ympärysmitta).
Painoindeksi ei kerro koko totuutta painosta. Esimerkiksi raskaana oleville tai paljon lihasta omaaville painoindeksi ei ole luotettava mittari.
Lihomisen merkittävimpiä syitä ovat liika syöminen ja liian vähäinen liikunta.
Paino lähtee nousemaan, jos elimistön kaloreiden saanti on suurempaa kuin energiankulutus. Keho käyttää tarvitsemansa kalorit energian saantiin ja ylimääräiset muuntuvat kehon rasvaksi. Jos liikuntaa ei harrasta riittävästi, ylimääräiset kalorit eivät pala ja johtavat painonnousuun.
Tietyt riskitekijät voivat altistaa lihomiselle:
Nämä tekijät eivät tarkoita, etteikö painonpudotus tai terveellisten elämäntapojen noudattaminen olisi mahdollista. Ne voivat kuitenkin tehdä siitä haastavampaa.
Painonpudotuksesta on hyötyä pidemmän ja terveellisemmän elämän saavuttamiseksi. Sillä ei ole vain esteettisiä hyötyjä. Laihduttaminen auttaa parantamaan sekä fyysistä että psyykkistä terveyttä.
Painonpudotuksen tärkein tavoite on parempi terveys. Ylipaino nostaa useiden vaikeiden terveydellisten ongelmien kehittymisen todennäköisyyttä:
Kaikki mainitut vaivat voivat vaikeuttaa päivittäistä elämää, ja niillä voi olla suuri vaikutus yleiseen elämänlaatuun.
Laihdutuksella voi olla myönteisiä vaikutuksia myös henkiselle ja psyykkiselle terveydelle.
Fyysiset | Psyykkiset |
---|---|
|
|
Yksinkertaiset elämäntapamuutokset ovat paras keino laihtua. Ruokavalioon ja liikuntaan keskittyminen auttavat saavuttamaan toivotun laihdutustavoitteen.
Terveellinen ruokavalio on avain pysyvään painonpudotukseen. Monet pikadieetit, kuten esimerkiksi ENE-dieetti, sairaaladieetti, ja Atkinsin dieetti, lupaavat nopeita laihtumistuloksia, mutta terveellinen laihdutustahti on 0,5 kg- 1 kg viikossa välillä.
Painonpudotukseen vaaditaan vähäkalorista ruokavaliota. Aikuisen tulisi saada noin 2000-2500 kaloria päivässä, sukupuolesta riippuen. Aloita siis painonpudotus vähentämällä syötyjen päivittäisten kalorien määrää. Voit laskea oman päivittäisen energiantarpeesi esimerkiksi netistä löytyvän laskurin avulla.
On myös tärkeää valita ravitsevia ruokia, erityisesti vähäkalorista ruokavaliota noudattaessa. Tasapainoinen ruokavalio sisältää:
Annoskokojen kontrollointi voi auttaa vähentämään nautittujen kalorien määrää. Kaikkea lautaselle tulevaa ei tarvitse punnita tai laskea, mutta etikettien lukeminen ja annoskokojen ymmärtäminen voi olla avuksi. Veden juonti aterioiden kanssa, hitaammin syöminen ja lautasten vaihto pienempiin voivat myös auttaa vähentämään kalorimäärää.
Ruokapäiväkirjan pitämisestä voi olla hyötyä, jotta oma aloitustilanne on muistissa ja oman edistyksen seuraaminen on helpompaa.
Terveellisiin ruokavalintoihin keskittymisen lisäksi kannattaa myös yrittää vähentää tiettyjen ruokien kulutusta.
Pyri rajoittamaan:
Terveellinen ruokavalio ravitsee kehoa, ja auttaa samaan aikaan nälänhallinnassa.
Laihtumiseen vaaditaan kalorivajetta, jolla tarkoitetaan sitä, että kulutat enemmän kaloreita kuin syöt. Säännöllinen fyysinen aktiviteetti on siis tärkeä osa painonpudotusohjelmaa.
UKK-instituutin suositusten mukaan aikuisen tulisi harrastaa keskiraskasta, sykettä nostavaa liikuntaa vähintään 2 t 30 minuuttia viikossa tai raskasta liikuntaa 1 t 15 min viikossa.
Keskiraskaaksi liikunnaksi lasketaan:
Raskaaksi liikunnaksi lasketaan:
Aloita liikunta vain muutamalla minuutilla päivässä, kuten lyhyellä kävelyllä. Sitä mukaa kun kunto kohenee, liikunnan kestoa voi lisätä ja treeniohjelmaan voi lisätä uusia lajeja.
Joidenkin lajien väitetään tehostavan rasvanpolttoa tietyillä kehon alueilla, kuten vatsan alueella, mutta laihtuessa rasva palaa kuitenkin tasaisesti koko kehosta.
Jos ruokavalio ja liikunta eivät yksinään auta painonhallinnassa, voit olla oikeutettu reseptillä määrättävään laihdutusvalmisteeseen.
Laihdutuslääkkeiden käyttööön vaaditaan vähintään painoindeksi 30, tai 27, jos lisäksi sairastat jotain ylipainon liitännäissairautta.
euroClinixin valikoimaan kuuluu kolme erilaista valmistetta painonpudotuksen tueksi:
Saxenda: injektiokynän muodossa oleva lääke, joka pistetään itse ihon alle päivittäin, ja joka toimii ruokahalua hillitsemällä
Xenical: suun kautta otettava laihdutuslääke, joka vähentää ruoasta kehoon imeytyvän rasvan määrää
Mysimba: suun kautta otettava laihdutuslääke, jonka teho perustuu sen aivojen ruokahalua säätelevissä osissa aiheuttaviin muutoksiin
Onnistuneen painonpudotuksen saavuttamiseksi kyseisiä lääkkeitä tulee aina käyttää yhdessä terveellisen ruokavalion ja liikuntaohjelman kanssa.
Lihavuusleikkaus (tai laihdutusleikkaus) on vaihtoehto sairaalloisen lihavuuden kanssa kamppaileville. Kirurgisella toimeenpiteellä rajoitetaan fyysisesti sitä, kuinka paljon ruokaa henkilö kykenee syömään.
Suomessa yleisimmät kirurgiset hoidot lihavuuteen ovat:
Leikkaus on invasiivinen toimenpide ja vaatii pitkän toipumisajan. Se on myös kallis, ja julkisen terveydenhuollon kautta vain harva täyttää sen vaatimat kriteerit. Yleensä potilaalta vaaditaan lihavuusleikkaukseen vähintään painoindeksi 40.
Markkinoilla on monenlaisia valmisteita, jotka lupaavat helpon tai nopean keinon laihdutukseen. Vaikka osasta näistä voikin saada apua, toisilla ei ole minkäänlaista vaikutusta tai niistä voi olla enemmän haittaa kuin hyötyä.
Yksi kliinisesti tehokkaaksi todistetuista valmisteista, jota on saatavilla ilman reseptiä on Alli. Alli sisältää matalan annoksen orlistaattia, Orlistat eli Xenical-lääkkeen aktiivista ainesosaa. Sitä on saatavilla lähes kaikista apteekeista.
Muut valmisteet, joiden väitetään auttavan painonhallinnassa luonnollisesti ja nopeasti eivät todennäköisesti ole aitoja. Laihdutusjuomat, laihdutusteet tai lisäravinteet eivät ole säänneltyjä valmisteita, minkä takia monet niistä eivät toimi niiden lupaamalla tavalla ja voivat olla terveydelle vahingollisia.
Tarkista aina lääkäriltä tai ravitsemusterapeutilta, onko valmiste turvallinen käyttöösi, jos olet aikeissa aloittaa jonkin ilman reseptiä saatavan tuotteen käytön.
Saxenda, Xanical ja Mysimba ovat tilattavissa verkosta euroClinixiltä. Palvelumme on EU:ssa rekisteröityjen viranomaistahojen valvoma.
Tilaukseen vaaditaan netissä suoritettava konsultaatio, jonka yksi lääkäreistämme arvioi. Jos resepti voidaan myöntää, yhteistyössä kanssamme toimiva apteekki annostelee lääkkeet ja postittaa tilauksen meille ilmoittamaasi osoitteeseen.
Saxendan tulokset: odotukset vs. todellisuus
Arvioinut Dr. Caroline FontanaSaxendan haittavaikutusten hallinta
Arvioinut Dr. Caroline FontanaMysimban haittavaikutukset ja niiden lievitys
Arvioinut Dr. Caroline FontanaWegovy: Miten hyvin se toimii ja kuinka nopeasti?
Arvioinut Dr. Caroline FontanaTietoa Wegovy-lääkkeen haittavaikutuksista
Arvioinut Dr. Caroline FontanaValitse
lääkitys
Täytä lyhyt
terveyskysely
Lääkäri kirjoittaa
reseptin
Lääkitys lähetetään
apteekista