Sildenafil on erektiohäiriön hoitoon tarkoitettu lääkevalmiste. Valmisteen aktiivinen ainesosa on sildenafiili, joka tuli alun perin markkinoille vuonna 1998, jolloin lääkeyhtiö Pfizer alkoi myydä sildenafiilia sisältävää Viagraa, maailman ensimmäistä tablettimuotoista potenssilääkettä. Vuonna 2010 kun Viagran patenttisuoja raukesi, markkinoille alkoi tulla sen rinnakkaisvalmisteita eli geneerisiä lääkkeitä, joiden sisältämä sildenafiilin määrä on sama kuin alkuperäisvalmisteessa – nämä rinnakkaislääkkeet eroavat Viagrasta siis vain valmistajaltaan ja nimeltään, ja ovat lisäksi hinnaltaan huomattavasti halvempia. Suomessa geneerisiä sildenafiilia sisältäviä erektiolääkkeitä on saatavilla myyntinimillä Sildenafil ja Vizarsin. Jos siis etsit potenssilääkettä, joka on teholtaan ja ainesosiltaan kuin Viagra, mutta hinnaltaan edullisempi, Sildenafil on silloin erinomainen vaihtoehto.
Kuten muutkin PDE5-estäjiin kuuluvat erektiolääkkeet, sildenafiili kiihdyttää siittimen verenkiertoa, jolloin erektio vahvistuu ja erektion ylläpitäminen tarpeeksi kauan helpottuu. Tabletti otetaan veden kanssa noin 30 minuuttia ennen suunniteltua yhdyntähetkeä, ja sen vaikutus kestää noin 5 tuntia. 5 tunnin vaikutusaika ei suinkaan tarkoita sitä, että erektio jatkuisi tunteja, vaan sitä, että erektion saavuttaminen ja ylläpitäminen seksuaalisen stimulaation kautta onnistuu lääkkeen vaikutuksen aikana helpommin.
Siittimen paisuvaiskudoksen toimintaa säätelevät aivoimpulssit. Seksuaalisen kiihottumisen aikana aivot alkavat lähettää impulsseja, jotka lisäävät typpioksidin (NO) tuotantoa. Normaalin kiihottumisen aikana peniksen tuottama cGMP (syklinen guanosiinimonofosfaatti) aiheuttaa siittimen paisuvaiskudoksessa sijaitsevan lihaksen rentoutumisen. Tämä parantaa veren virtausta siittimen valtimoissa, jolloin paisuvaiskudos täyttyy verellä ja mies saa erektion.
Erektiohäiriö johtuu paisuvaiskudoksen runsaasta määrästä tyypin 5 fosfodiesteraasia (PDE5). Sildenafiili kuuluu lääkeaineryhmään, jota kutsutaan PDE5-estäjiksi. Samaan lääkeryhmään kuuluvat tadalafiili (alkuperäiseltä myyntinimeltään Cialis), vardenafiili (alkuperäiseltä myyntinimeltään Levitra) ja avanafiili (myyntinimellä Spedra). Kyseiset lääkkeet auttavat palauttamaan erektiokyvyn estämällä cGMP:n hajoamisen estämällä cGMP:tä hajottavan PDE5:n toimintaa. On kuitenkin tärkeää huomioida, että seksuaalinen kiihottuminen on edellytys Sildenafiilin ja muiden erektiolääkkeiden toiminnalle. Erektio ei siis onnistu edes lääkkeillä, mikäli erektiohäiriön taustalla on seksuaalisen halun puute.
Sildenafil on tehokas vaihtoehto erektio-ongelmista kärsiville miehille ja tuotteen voi tilata vaivattomasti euroClinixin kautta. Annostusta suunniteltaessa on tärkeä ottaa huomioon potilaan yleinen terveydentila sekä mahdolliset muut käytetyt lääkkeet. Annoskoosta riippumatta valmistetta saa ottaa korkeintaan yhden tabletin päivässä.
Perusterveillä miehillä erektiohäiriön hoito aloitetaan yleensä 50 mg:n vahvuisella tabletilla. 25 mg annostus puolestaan on yleisesti suositeltu annostus potilaille, jotka erektiohäiriön lisäksi kärsivät maksan tai munuaisten toimintahäiriöstä, käyttävät muita lääkkeitä, tai ovat yli 65-vuotiaita. Mikäli erektiohäiriön tai impotenssin oireet ovat jatkuneet jo pitkään, eivätkä pienemmät annokset ole auttaneet potilasta saavuttamaan ja ylläpitämään riittävän vahvaa erektiota, voi 100 mg olla suositeltava annoskoko.
Miedoin annos, 25 mg, voi olla sopiva sinulle jos:
4 viikkoa kestäneessä, kaksoissokkoutetussa tutkimuksessa noin 72% miehistä koki 25 mg annoksen tehokkaaksi avuksi erektiohäiriöön. Mieto annos on yleisesti ottaen turvallinen vaihtoehto myös ikääntyneemmille potilaille. Lääkkeen mahdolliset sivuvaikutukset ovat vähäisiä.
Keskivahva annos, 50 mg, voi olla sopiva sinulle jos:
Suurin osa miehistä kokee annostuksen sopivaksi: jopa 80% erektiohäiriöpotilaista saa 50 mg annostuksesta avun erektiovaivoihinsa. 50 mg on turvallinen, mutta hyvin tehokkaaksi koettu annosmäärä.
Vahvin tabletti, 100 mg, voi sopia sinulle mikäli:
Jopa 85% miehistä kokee 100 mg annostuksen erityisen tehokkaaksi. 100 mg soveltuu hyvin myös vakavien ja pitkittyneiden erektiovaikeuksien hoitoon.
Lue pakkausseloste tarkkaan ennen valmisteen käyttämistä. Pakkausselosteesta saat tärkeitä lisätietoja lääkkeen käytöstä ja sivuvaikutuksista. Alla on listattuna tärkeimpiä lääkkeen käytössä muistettavia asioita.
Sildenafil-tablettien myynti Suomessa on laillista, mutta edellyttää aina lääkärin myöntämää reseptiä. Lisäksi tuotteiden tulee olla lisensoidun lääkeyhtiön kuten Sandozin, Ratiopharmin tai Actavisin valmistamia. Kaikki euroClinixin kautta saatavilla olevat erektiolääkkeet ovat kliinisesti tutkittuja ja Euroopan lääkeviraston (EMA) hyväksymiä lääkevalmisteita.
Sildenafiilin käyttö Suomessa on kasvanut tasaisesti viime vuosina: kun vuonna 2006 50 mg sildenafiilin keskimääräinen kulutus oli 1,14 annosta vuorokaudessa 1000 asukasta kohden, oli vastaava luku vuonna 2014 jo 5,15 annosta. Vuoteen 2018 mennessä päivittäinen kulutus oli jo yli 7 annosta.
2006 | 2007 | 2008 | 2009 | 2010 | 2011 | 2012 | 2013 | 2014 | 2018 |
1,14 | 1,00 | 1,08 | 1,13 | 1,82 | 3,16 | 3,96 | 4,55 | 5,15 | 7,38 |
Noin 15 % sildenafiilia käyttävistä kokee sivuvaikutuksia.
|
|
Harvinaisissa tapauksissa käyttäjillä voi ilmetä muutoksia näkökyvyssä, kuten äkillinen näön heikkeneminen tai katoaminen. Fosfodiesteraasin estäjät voivat harvinaisissa tapauksissa aiheuttaa NAION:in eli non-arteriittisen anteriorisen iskeemisen optikusneuropatian. Neuropatia johtuu hapenpuutteesta silmässä ja voi johtaa pahimmillaan näkökyvyn menetykseen yhdessä tai kummassakin silmässä. Jos kärsit muutoksista näkökyvyssä valmisteen käytön aikana, ota yhteys lääkäriin välittömästi.
Sildenafiili voi aiheuttaa korvien soimista, huimausta ja äkillistä kuulonalenemaa. Jos muutoksia kuulossa ilmenee valmisteen käytön aikana, tulee yhteys lääkäriin ottaa välittömästi.
Sildenafiili on yleisesti ottaen turvallinen valmiste perusterveille miehille, mutta riski sydänoireisiin kuten sydäninfarktiin on olemassa, mikäli potilas kärsii vakavista sydänongelmista tai verenkiertohäiriöistä. Jos koet lääkkeen käytön aikana rintakipuja, puristusta rintakehässä, kipua käsivarressa, leuassa tai olkapäässä, hengästymistä, pahoinvointia, hikoilua tai yleistä huonovointisuutta, lopeta valmisteen käyttö ja ota yhteys lääkäriin. Kyseessä voi olla harvinainen, mutta vaarallinen sivuvaikutus.
Sildenafiili voi aiheuttaa nesteiden kertymistä elimistöön, joka aiheuttaa turvotusta käsissä, nilkoissa, kasvoissa tai jaloissa. Turvotuksen yhteydessä voi esiintyä hengästymistä, huimausta ja pyörtymistä.
Koska sildenafiili voi aiheuttaa huimausta ja muutoksia näkökentässä, vältä autolla ajamista tai raskaiden laitteiden käyttöä lääkkeen ensimmäisillä käyttökerroilla. Näin tiedät aiheuttaako se sinulle kyseisiä sivuvaikutuksia ja varmistut turvallisuudestasi.
Jos koet huimausta lääkkeen käytön aikana, asetu makuuasentoon ja odota huimauksen päättymistä.
Jos erektiosi kestää pidempään kuin neljä tuntia, ota yhteys lääkäriin välittömästi. Pitkittynyt erektio tulee hoitaa kuuden tunnin sisällä, muutoin peniskudos voi vaurioitua pysyvästi.
Alkoholi | Ruoka |
---|---|
Alkoholia voi käyttää Sildenafilin kanssa, mutta liiallinen käyttö saattaa alentaa lääkkeen tehoa. |
Greipin ja greippimehun samanaikaista käyttöä Sildenafilin kanssa tulee välttää. |
Autolla ajo | Raskaus |
Saattaa aiheuttaa huimausta ja näköhäiriöitä. |
Sildenafil on potenssilääke, joka on kehitetty ainoastaan miesten erektiohäiriöiden hoitoon. Ei sovellu naisille. |
Sildenafiilin käyttöä tulee harkita tapauskohtaisesti seuraavilla ihmisryhmillä, sillä he voivat olla herkempiä sivuvaikutuksille :
Muista kertoa lääkärillesi kaikista käyttämistäsi lääkevalmisteista ja rohdoista ennen sildenafiilin käytön aloittamista. Nitraattien lisäksi esimerkiksi korkean verenpaineen ja eturauhasen liikakasvun hoitoon käytetyt alfaestäjät, jotkin sienilääkkeet (itrakonatsoli, ketokonatsoli) ja HIV-lääkkeet voivat olla este erektiolääkkeiden käytölle.
Sildenafil on maailman tunnetuimman erektiolääkkeen eli Viagran rinnakkaislääke, joka sisältää samaa vaikuttavaa ainesosaa. Valmiste käyttäytyy siis elimistössä täysin samalla tavalla kuin Viagra.
Viagran turvallisuutta tutkittiin ennen myyntiluvan saamista 74 kliinisessä kaksoissokkotutkimuksessa, joihin otti osaa yhteensä 9570 erektiohäiriöstä kärsivää potilasta. Yleisimmät kokeissa ilmenneet haittavaikutukset olivat lieviä, ja niihin kuuluivat päänsärky, kasvojen punoitus, vatsavaivat, tukkoinen nenä, huimaus ja näköhäiriöt. Harvinaisissa tapauksissa ilmeni vakavampia sivuvaikutuksia, mutta yleisesti ottaen sildenafiilin käyttö on turvallista perusterveille miehille, ja lääke aiheuttaa vain harvoin vaarallisia sivuvaikutuksia. Suurin osa käyttäjistä kokee, että lääkkeen tuomat hyödyt ovat haittoja suuremmat.
Sildenafiilin tehoa ja turvallisuutta tutkittiin myös vuonna 1998 julkaistussa kliinisessä kokeessa, jossa erektiohäiriöistä kärsiviä potilaita hoidettiin 12 viikon ajan joko plasebolla tai 50 mg annoksella sildenafiilia. Ryhmään kuului sekä fyysisistä että psyykkisistä syistä erektiohäiriöstä kärsiviä miehiä. Annostusta muutettiin potilaan tarpeiden mukaisesti joko 100 milligrammaan tai 25 milligrammaan kokeen aikana. Tutkimuksen päättyessä 74% sildenafiilia saaneista raportoi erektiokykynsä parantuneen, kun taas plaseboa saaneilla sama luku oli 16%. Viimeisten neljän tutkimusviikon aikana sildenafiilia saaneilla koehenkilöillä 65% kaikista yhdyntäyrityksistä onnistui, kun sama luku plaseboryhmässä oli 20%. Suurin osa kokeessa ilmenneistä sivuvaikutuksista oli lieviä, ja vain alle 1% vetäytyi kokeesta niiden takia.
Sildenafiili on yksi tutkituimmista lääkeaineista, ja sitä ovat käyttäneet onnistuneesti ja turvallisesti miljoonat miehet ympäri maailmaa vuodesta 1998 lähtien, jolloin lääkeaine tuli ensimmäisen kerran markkinoille Viagran nimellä.
Jos PDE-estäjien käyttö ei ole kohdallasi mahdollista esimerkiksi nitraattien käytön vuoksi tai niistä saatu hyöty ei ole tarpeeksi tehokas, olemassa on muitakin keinoja erektio-ongelmien selättämiseksi. Jos Sildenafil ei tuo toivottua tehoa, kannattaa kokeilla toista salpaajamuotoista erektiolääkettä, kuten avanafiilia tai vardenafiilia. Jos PD5 salpaajien käyttö ei ole mahdollista, lääkäri voi määrätä apomorfiinia, joskin sen teho on todettu muita erektiolääkkeitä heikommaksi. Myös ruiskehoitoa voidaan harkita: siinä alprostadiilia sisältävä injektio pistetään suoraan peniksen paisuvaiskudokseen.
Yleisterveyden parantamisella voi olla suuri vaikutus erektioon. Huomioi seuraavat seikat, jotka voivat olla yhteydessä seksuaaliseen suorituskykyyn:
Reseptilääkkeiden tilaaminen euroClinixiltä on mahdollista ainoastaan mikäli lääkärimme myöntää sinulle reseptin täyttämäsi verkkokonsultaation perusteella. Mikäli mitään esteitä ei ilmene, lääkärimme kirjoittaa reseptin ja lääkkeet lähetetään suoraan kotiovellesi yhteistyöapteekistamme.
Lisensoitujen verkkoklinikoiden listaamiseksi kehitettiin EU:ssa vuonna 2015 järjestelmä, jonka mukaan kaikkien rekisteröityjen ja lisensoitujen verkkoapteekkien pitää laittaa sivuilleen näkyville valvovan viranomaisen tunnus, joka toimii apteekin laillisuuden varmistavana sertifikaattina. Kun tällaista sertifikaattia klikkaa, pitää päästä valvovan viranomaisen verkkosivuille, joilla vakuutetaan apteekin toimivan laillisesti. Mikäli tällaista viranomaisen logoa ei sivuilta löydy, verkkoapteekki toimii laittomasti. euroClinixillä sertifikaatit on sijoitettu jokaisen sivun alalaitaan.
Sildenafil on reseptilääke, ja sen mahdollisten sivuvaikutusten vuoksi sen reseptivapaa myyminen ei ole laillista. Netissä valmiste voidaan myöntää verkkokonsultaation perusteella, jos lääkäri toteaa sen turvalliseksi potilaan käyttöön ilmoitettujen terveystietojen perusteella. Ilman reseptiä hankittuja sildenafilivalmisteita ei pidä käyttää, sillä pillerit saattavat olla väärennettyjä ja voivat pahimmillaan aiheuttaa vakavia terveyshaittoja.
euroClinixillä ilmoitettuun hintaan sisältyy aina lääkkeen itsensä lisäksi lääkärin virtuaalinen konsultaatio, reseptin hinta sekä toimituskulut. Tilaukseen ei siis sisälly mitään piilotettuja kuluja, vaan sivulla ilmoitettu hinta on aina tuotteemme lopullinen hinta.
Sildenafiili ei ole tällä hetkellä Kela-korvauksen piirissä, joten valmisteen joutuu Suomessa kustantamaan kokonaan itse.
Asiakkaidemme yksityisyyden suojelemiseksi lähetämme lääkkeet neutraalissa pakkauksessa, jonka sisältö ei käy ulkoapäin ilmi. Emme myöskään käytä pakkauksissa euroClinixin logoa. Kuljetuksen hoitaa ulkoistettu kuljetusyritys UPS, ja tilaukset lähetetään aina express-lähetyksenä yleensä jo saman arkipäivän aikana.
euroClinixillä on tarjolla useita maksuvaihtoehtoja. Voit maksaa normaalisti pankki- tai luottokortilla (Visa tai Mastercard). Lisäksi voit maksaa Klarna-laskulla, jonka maksat vasta saatuasi tuotteet kotiin. Lisäksi voit maksaa myös verkkomaksuna Trustlyn avulla. Tämä vaihtoehto vaatii verkkopankkitunnuksia.
Jos ostat reseptilääkkeitä, niitä ei voi palauttaa, koska ne eivät ole palautettavissa myyntiin (Kuluttajansuojalaki 38/1978 6. luvun 16 § 4. kohta). Tuotevirhetapauksissa voit tietysti palauttaa lääkkeet alkuperäispakkauksessaan ja lähetämme uuden toimituksen.
Henkilö- ja terveystietosi, samoin kuin luottokorttisi numero, lähetetään aina SSL-suojattuina maksimaalisen turvallisuuden takaamiseksi. Emme myöskään luovuta tietojasi millekään kolmannelle osapuolelle.
Virallinen nimi | Sildenafil |
Aktiivinen ainesosa | Sildenafiili |
Käyttö | Suun kautta |
Lääkkeen muoto | Tabletti |
Lääketieteelliset tiedot | - |
Trustpilot arvosana | 4.4/5 |
Trustpilot arviot | 1898 |
Saatavuus | Saatavilla |
Kuvaus | Kliinisesti tutkittu lääke erektiohäiriöön |
Valmistaja | Teva |
Lääkkeen saatavuus | Reseptillä |
Annostus ja käyttö | - |
Annostus | 25 mg, 50 mg tai 100 mg |
Otetaan | Tarvittaessa, noin 30 min ennen yhdyntää |
Käyttöryhmä | Yli 18-vuotiaat erektiohäiriöstä tai impotenssista kärsivät miehet |
Käyttötarkoitus | Erektiovaikeuksien hoitoon |
Olen tyytyväinen tähän tjotteeseen
Matti JämiäToimii hyvin. Kalu seisoo kovana , ilman sivu oireita
Eero Valkonenpitää minkä lupaakin
Jaakko NevalaMikä on paras hoito erektiohäiriöön?
Arvioinut Dr. Caroline FontanaVoiko eturauhasella olla vaikutusta erektiokykyyn?
Arvioinut Dr. Caroline FontanaVoiko porno aiheuttaa erektiohäiriöitä?
Arvioinut Dr. Caroline FontanaViagra ja muiden lääkkeiden yhteiskäyttö
Arvioinut Dr. Caroline FontanaKattava opas: näin valitset itsellesi parhaiten toimivan...
Arvioinut Dr. Caroline Fontana10 tehokkainta ruoka-ainetta erektiohäiriön torjuntaan
Arvioinut Dr. Caroline FontanaVinkkejä Viagraa ensimmäistä kertaa käyttäville
Arvioinut Dr. Caroline FontanaOnko Viagraa tai Cialista saatavilla ilman reseptiä?
Arvioinut Dr. Caroline FontanaValitse
lääkitys
Täytä lyhyt
terveyskysely
Lääkäri kirjoittaa
reseptin
Lääkitys lähetetään
apteekista