Evra on ohut ja ihonvärinen ehkäisylaastari, joka vapauttaa raskaudenehkäisylle olennaisia hormoneja ihon kautta elimistöön. Toisin kuin esimerkiksi ehkäisypilleri, Evra ei aiheuta kertaluontoista 'hormonipiikkiä' joka päivä, vaan sen vaikuttava aine siirtyy elimistöön tasaisesti ympäri vuorokauden. Kooltaan hormonilaastari on 45 mm x 45 mm, ja se kiinnitetään ihoon joka viikko (7 päivän ajaksi) kolmen viikon ajan, jonka jälkeen pidetään viikon tauko.
Evra-laastari sisältää 6mg keltarauhashormoni norelgestromiinia, sekä 600 mcg estrogeeni etinyyliestradiolia, jotka yhdessä takaavat tehokkaan raskauden ehkäisyn. Ohjeen mukaisesti käytettynä Evran ehkäisyteho on yhtä suuri kuin e-pillereillä, yli 99%.
Evra-ehkäisylaastari sisältää kahta hormonia, minkä takia sitä kutsutaan hormonaaliseksi yhdistelmäehkäisyvalmisteeksi. Se toimii samalla tavalla kuin yhdistelmäehkäisypilleri, sillä erotuksella, että hormonit imeytyvät elimistöön ihon kautta. Valmiste ehkäisee raskauden estämällä munasolun irtoamisen (ovulaation) kuukautiskierron aikana. Sen lisäksi se paksuntaa kohdunkaulaa limaa, mikä vaikeuttaa siittiöiden pääsyä munasoluun, ja ohentaa kohdun limakalvoa, jolloin hedelmöittyneen munasolun kiinnittyminen kohdun seinämään on epätodennäköisempää.
Depotlaastari on iholle liimattava lääkesäiliö, jonka avulla lääkeainetta annostellaan ihon kautta. Depotlaastareita voidaan käyttää silloin, kun lääkeaineen pitkäaikainen vaikutus on tarpeen. Koska Evran sisältämä lääkeaine vapautuu elimistöön tasaisesti ympäri vuorokauden, on haittavaikutusten riski pienempi. 24 tunnin aikana kehoon vapautuu keskimäärin 203 mikrogrammaa norelgestromiinia ja 34 mcg etinyyliestradiolia.
Evra ei sovellu hätäehkäisyksi. Jos olet harrastanut seksiä ilman ehkäisyä tai uskot, että ehkäisysi on pettänyt, voit hakea jälkiehkäisypillerin enintään 5 päivän sisällä yhdynnästä. Myös kuparikierukalla on mahdollista ehkäistä raskaus jälkikäteen. Jos uskot olevasi raskaana, älä aloita Evra-laastareiden käyttöä. Raskauden keskeytyksen tai ennen 20. raskausviikkoa sattuneen keskenmenon jälkeen Evran käytön voi yleensä aloittaa heti.
Evra on yli 99% tehokas raskauden ehkäisyssä. Oikein käytettynä (eli laastareita ei ole unohtunut, laastarit on kiinnitetty ja vaihdettu oikein), alle 1 100 Evra -hormonilaastaria käyttävästä naisesta tulee raskaaksi.
Evran turvallisuutta ja tehokkuutta on selvitetty lukuisissa laaja-alaisissa tutkimuksissa: oikein käytettynä laastarin on todettu olevan yhtä tehokas kuin suun kautta otettavien yhdistelmäehkäisytablettien. Evra-ehkäisylaastari sai myyntiluvan Suomessa vuonna 2002.
Jos haluat saada yhdistelmäehkäisyn hyödyt ilman, että sinun tarvitsee muistaa ottaa pilleri joka päivä, tämä tuote saattaa olla oikea sinulle. Laastarilla on useita muitakin etuja, mukaan lukien:
Lisäksi ehkäisylaastari voi auttaa ehkäisemään joitakin sairauksia, kuten anemiaa (raudanpuute), osteoporoosia, kystia munasarjoissa ja rinnoissa sekä jopa joitakin syöpiä.
Annostus: Evra-laastari raskauden ehkäisyyn Kiinnitä yksi laastari iholle ja vaihda viikon välein. Käytä laastareita kolmen viikon ajan, jonka jälkeen pidä 7 päivän tauko. |
|
Kuurin pituus: Ehkäisylaastari on suunniteltu jatkuvaan raskauden ehkäisyyn, ja niiden käyttöä voidaan jatkaa tarvittaessa pitkäänkin. Laastareita on saatavilla 3kk ja 6kk pakkauksissa. Gynekologinen tutkimus 1 – 1,5 vuoden välein on kuitenkin suositeltavaa. |
Evra liimataan iholle kuukautisten ensimmäisenä vuotopäivänä, jolloin sen ehkäisyteho alkaa välittömästi. Sopivia kiinnityspaikkoja ovat vatsa, pakara, olkavarsi tai ylävartalon alue. Valitulla kiinnityspaikalla ei ole havaittu olevan vaikutusta ehkäisylaastarin tehoon.
Käytä yksi laastari kerrallaan viikon jaksoissa:
Laastarin asetus | Laastarin vaihto | Laastarin vaihto | Laastariton jakso | Laastarin asetus |
Laastari 1 | Laastari 2 | Laastari 3 | Kuukautiset | Laastari 1 |
1. viikko | 2. viikko | 3. viikko | 4. viikko | 1. viikko |
Laastarin käytön voi aloittaa missä kuukautiskierron vaihetta tahansa, kunhan et ole raskaana. Ensimmäisen laastarin antama suoja raskautta vastaan alkaa:
Laastarin voi kiinnittää useimpiin kehon osiin, kunhan iho on puhdas, kuiva, eikä alueella ole liikaa ihokarvoja, kuten pakara, vatsa, olkavarren ulkosyrjä tai ylävartalo.
pakarat | |
vatsa | |
olkavarren ulkosyrjä | |
ylävartalo |
Muista myös:
Jos koet ihoärsytystä käyttäessäsi laastaria ensimmäisen kerran, voit vaihtaa laastarin paikkaa seuraavalla käyttökerralla.
Lisätietoa Evra-laastarin kiinnitykseen ja käyttöön liittyen löydät tuotteen pakkausselosteesta.
Evra on kehitetty kestämään mukana arjessa, ja sen irtoaminen on erittäin epätodennäköistä. Esimerkiksi suihkussa, saunassa tai kylvyssä käynnin ei pitäisi vaikuttaa laastarin tehoon.
Jos laastari kuitenkin irtoaa osittain tai kokonaan, voi sen yrittää kiinnittää uudelleen tai korvata uudella laastarilla.
Ehkäisyteho voi olla vaarantunut, jos laastari irtoaa ennen aikojaan viikon aikana. Noudata seuraavia ohjeita, jos ehkäisylaastari irtoaa:
Evran turvallisuus ja teho on osoitettu 18 – 45 –vuotiailla naisilla, ja yleisesti ottaen ehkäisylaastari soveltuu useimmille käyttäjille hyvin. On kuitenkin tilanteita, jolloin suosittelemme sinua harkitsemaan jotakin toista ehkäisyvaihtoehtoa:
Jos ehkäisylaastari ei sovellu käyttöösi, tarjolla on onneksi monia muita hormonaalisia ehkäisyvaihtoehtoja, kuten emätinrengas (NuvaRing), ehkäisypillerit (yhdistelmäehkäisypillerit tai minipillerit) ja kierukka.
Ehkäisylaastarin sivuvaikutukset ovat yleensä lieviä, eikä niitä esiinny suurimmalla osalla käyttäjistä.
Kuten useimmiten hormonaalisen ehkäisyn kohdalla, ehkäisylaastarit saattavat aiheuttaa tilapäisiä sivuvaikutuksia ensimmäisten käyttökuukausien aikana. Yleisimpiä raportoituja Evran haittavaikutuksia ovat:
|
|
On tärkeää huomioida, että yhdistelmäehkäisyä käyttävien naisten riski saada laskimoveritulppa on suurempi kuin muita ehkäisymenetelmiä käyttävillä, erityisesti jos naisella on muita riskitekijöitä, kuten ylipainoisuus (painoindeksi yli 30) tai lähisuvussa esiintynyt veritulppa. Riski veritulpan kehittymiseen on ehkäisylaastarin käyttäjillä kuitenkin pienempi kuin naisilla raskauden aikana tai sen jälkeen. Lääkärin tulee aina kartoittaa naisen veritulppariski ennen Evran käytön aloittamista.
Tarkista kaikki käyttörajoitteet ja mahdolliset haitat pakkausselosteesta ennen tuotteen käyttöä.
Ehkäisylaastarin ja painonnousun välistä yhteyttä ei ole todettu. On mahdollista, että paino voi vaihdella kuukautiskierron aikana nesteen kertymisen vuoksi, mutta tämä on yksilöllistä.
Tiesitkö, että voit tilata ehkäisylaastarit myös verkosta? Kun ostat Evra-laastarin euroClinixin verkkoklinikalta, hintaan sisältyy koko lääketieteellinen hoitopalvelumme.
euroClinix on luotettava, täyden palvelun verkkoklinikka, jolla on vuosien kokemus yhteistyöstä rekisteröityjen lääkäreiden ja apteekkien kanssa. Tällä sivulla ilmoitettu Evran hinta sisältää koko palvelumme – ei lisäkuluja.
Ehkäisylaastarit, kuten muutkin raskauden ehkäisyyn tarkoitetut ehkäisyvalmisteet, ovat reseptivalmisteita. Niitä ei siis ole mahdollista ostaa ilman lääkäriin kirjoittamaa reseptiä. Reseptiä voi kuitenkin tarvittaessa hakea netissä laillistetun verkkoklinikan tai -apteekin kautta.
Olemme tehneet ehkäisylaastarin hankkimisen sinulle mahdollisimman vaivattomaksi: voit hakea reseptiä Evraan valitsemalla ensimmäiseksi haluamasi pakkauskoon (9 tai 18 laastaria) ja klikkaamalla sitten 'Siirry lääkärin kysymyksiin'. Tämän jälkeen pyydämme sinua vastaamaan terveyttäsi koskeviin kysymyksiin, ja valitsemaan lopuksi toimitusosoitteen ja maksutavan. Maksutavaksi voit valita joko pankki- tai luottokortin tai myöhemmin maksettavan Klarna-laskun. Kun lääkäri on arvioinut verkkokonsultaatiossa täyttämäsi tiedot, eikä reseptin kirjoittamiselle ilmene mitään esteitä, lähetetään resepti eteenpäin yhteistyöapteekkiimme, mistä lääkkeet annostellaan ja postitetaan.
Virallinen nimi | Evra |
Aktiivinen ainesosa | Norelgestromiini ja etinyyliestradioli |
Valmistaja | Janssen-Cilag Ltd |
Anto | Ulkoisesti |
Lääkkeen muoto | Depotlaastari |
Annos | 203mcg/34mcg/24hrs |
Käyttötarkoitus | Raskauden ehkäisyyn 18 - 45 -vuotiaille naisille |
Käyttöohje | Kiinnitä ehkäisylaastari vatsaan, pakaraan, käsivarteen tai ylävartaloon kuukautisten ensimmäisenä päivänä. Vaihda laastari kerran viikossa kolmen viikon ajan, jonka jälkeen pidetään 7 päivän tauko. |
Lääkkeen saatavuus | Reseptillä |
Trustpilot arvosana | 4.7/5 |
Trustpilot arviot | 106 |
Saatavuus | Saatavilla |
Kuvaus | Evra on tehokas hormonaalinen ehkäisylaastari, joka ehkäisee raskauden yli 99% varmasti |
Lääkeryhmä | Yhdistelmäehkäisyvalmisteet |
Alkoholi | Ei vaikutusta |
Imetyksen aikana | Suositusten mukaan valmistetta tulisi käyttää vasta, kun lapsi on vieroitettu rintamaidosta |
Raskaana ollessa | Laastari ei ole tarkoitettu käytettäväksi raskauden aikana |
Mikä ehkäisypilleri soveltuu sinulle parhaiten?
Arvioinut Dr. Caroline FontanaVoiko hormonaalista ehkäisyä käyttää vielä yli 40-v...
Arvioinut Dr. Caroline FontanaUuden ehkäisymenetelmän aloittaminen
Arvioinut Dr. Caroline FontanaValitse
lääkitys
Täytä lyhyt
terveyskysely
Lääkäri kirjoittaa
reseptin
Lääkitys lähetetään
apteekista